Äidin rakkaus

Mitä on Rakkaus? Mitä on rakastaminen?

Katson pyöristyvää vatsaani. Tulevaisuus jännittää. Pelottaa. Saan huomiota, olenhan nuori äiti. Olen tehnyt jotain, mitä vain harvat ovat minun iässäni tehneet. Olen varmasti rohkeampi kuin muut.

En pysty tähän. Pelkään liikaa. Minusta ei ole tähän. En jaksakaan. Pelkään huutaa. Ja samassa pieni märkä ja limainen olento nostetaan rinnalleni. Kello on minuutin yli kymmenen. On maaliskuinen keskiviikkoaamu. Olen hämmentynyt. Siinä se nyt on. Minun vauvani. Ei tunnu miltään. Väsyttää. On jotenkin tyhjä olo. Vauva imee rintaani. Inhottaa. Menisipä se pois. Sattuu. Tätäkö äitiys on?

Joku lepertelee vauvalleen kauniita sanoja. Puhuu rakkaudesta. Miksi minä en puhu? En osaa. En tunne mitään. Enkö rakasta lastani? Ääni sisälläni sanoo minulle, että olen huono äiti. En rakasta omaa lastani. En halua ruokkia sitä rinnoistani. Rintoihini sattuu. Tulee paha olo. Tulee ”Se” olo. Vain sisareni tietää. Ja se on paha olo.

Opettelen puhumaan rakastamisesta. Luen mitä rakastaminen on. Luen, miten rakastetaan. Rajat ovat rakkautta ja asetan rajoja. Huomioiminen on rakkautta, ja huomioin. Leikki on rakkautta, samoin kuin itsestään huolehtiminen. Ryömin lattialla, sotken maaleilla kasvoni, käteni ja vartaloni. Rakastan lastani. Otan itselleni aikaa, kehitän itseäni. Rakastan itseäni, siis rakastan lastani. Siltikään ei tunnu miltään. Tuntuu tyhjältä. Joku puhuu sydämen avaamisesta, yritän avata sydäntäni. Olen huomaavainen, tarkkaavainen, kuuntelen, olen ystävällinen, lämmin. Olen rakastava. Yritän olla rakastava. Tätä rakkauden täytyy olla.

Ja silti tuntuu tyhjältä. Sydän on tyhjä. Se ei rakasta. Se esitää että se rakastaa. Se ei tiedä mitä rakkaus on. Pieni aavistus kurkkaa kulman takaa ja samassa se jo häviää. Yritän ripustautua siihen, kutsua takaisin mutta on jo liian myöhäistä. Ehkä ensi kerralla.

Miellytän lastani. Pelkään että se lähtee. Jättää minut. Aivan kuten minäkin voisin jättää hänet. Lähteä pois ja jättää hänet yksin. Yritän todistella yhä enemmän että en jätä häntä. Takerrun kiinni. Pelkään että en ole mitään ilman lastani ja samassa ymmärrän, että en ole mitään ilman lasta. Yritän olla jotain ja elän lapseni kautta. Lapselleni. Minun lapselleni. Haluan omistaa lapseni. Silloin se pysyy. Ei katoa. En uskalla olla oma itseni. Pelkään että rakkaudettomuuteni paljastuu. Olen vittumainen, ilkeä, itsekäs. Olen paha.

Vailla merkitystä. Puhun tyhjiä sanoja. Puhun tyhjiä sanoja rakkaudesta. Puhun lapselleni tyhjää sanahelinää. Yritän sanoilla täyttää sydämeni. Khrisnamurthi kirjoittaa ettei rakkaus ole mielen luomus. Yritän rakastaa mielelläni. Mutta sydämeni on tyhjä. Yritän mielelläni tehdä sen täydeksi. Puhun tyhjiä sanoja. Merkityksettömiä lauseita.

Halusin osata rakastaa. Yritin rakastaa. Esitin rakkautta. Halusin olla rakastettu. Pelkäsin menettämistä. Takerruin kiinni. Huusin: Älä jätä minua! Älä mene pois! Halusin olla uskottava rakastaja. Takerruin ja hoin rakkaudesta. Sanat olivat tyhjiä. En minä tiedä mitä rakkaus on. En tiedä mitä rakastaminen on.

Sydämeni on tyhjä.